Määrittelemättömiä tunteenpurkauksia

Entschuldigung Lähes ainoa sana jonka saksankielestä opin reilun puolen vuoden opiskelun tuloksena. Se onkin tärkeä asia. Anteeksiantaminen on ihmissuhteiden oleellisimpia toimia – jos ei jopa oleellisin. Jos joku ottaa askeleen, niin vain piru voi vastata kielteisesti. Sellainen ihminen ei ansaitse kaverikseen ketään. Olen seurannut melko läheltä erään henkilön eheytymistä, se ei ole kivutonta. Minulle sivullisena se on rohkaissut, kun näkee halun saada tehtyjä vahinkoja jotenkin korjattua. Anteeksiantoprosessi vaikuttaa siis monella rintamalla. Rikkominen on helpompaa kuin korjaaminen. Huolissani olen enemmän niistä tämän henkilön toisista osapuolista. Tarvitaanko aina tuhlaajapoikatarina? Olen huomannut toimineeni pitkään väärin, sillä omin voimin, toista ei saa yksin muuttumaan. Lopulta jätin nämä asiat Herran haltuun – muutosta alkoi tapahtua. Tuputtaminen edelleen olisi pahentanut asiat niin, etten olisi kelvannut minkäänlaisena. Oli ihminen ollut kuinka paha tahansa, niin hänell

Tupakointi voi jättää lähtemättömät arvet – myös lapsillesi Ihmisten ongelmista puhuttaessa pitää olla tarkkana, ettemme sorru suvaitsemattomuuden ruoskaan. Helppoa ja mukavampaa on etsiä malkaa toisten silmistä. En ole ollut tupakkamiehiä enää vuosiin, enkä halua tupakointia missään tapauksessa puolustaa - päinvastoin, mutta tyhmyyttä ja suvaitsemattomuutta vihaan kuin rakkikoiraa. Lueskelin tuossa erään eläkkeelle jääneen toimittajan tupakointia vastustavaa kolumnia. Hän tarkastelee tupakointia yhteiskunnan taloudellisen edun nimeen vannomalla. Ymmärrän hänen ahtaan näkemyksensä toisaalta. Hän pistää tupakoitsijoita ruotuun tavalla, jota on vaikea hyväksyä. Olkoonkin, että tupakointi on järjetöntä. Kestävämpiäkin perusteluita lopettamiseksi löytyy. Mielestäni ensimmäinen peruste on vaikea loppuelämä ja tuskallinen kuolema, josta kärsivät myös läheiset. On mieletöntä perustella tupakanpolton lopettamista pelkällä kuolemalla, sillä kuolema on luonnollinen asia ja siihen päätyy joka tap

Elämyksiä hoitolaitoksiin Pirjo-Liisa Niinimäen kolumni ”Lisää laulua hoitolaitoksiin” Hämeen Sanomissa 4.2. kirvoitti ajatuksia, joita olen joskus miettinyt. Taide-elämykset tosiaankin ovat erinomaista terapiaa kaikille, etenkin hoitolaitoksissa oleville. Onko tämä jäänyt vähälle huomiolle, vai eikö hoitolaitosten ulkopuolella tästä toiminnasta tiedetä? Itse olen käynyt aikoinaan kuntoutusjaksoilla eräässä suurehkossa laitoksessa. Siellä parina kolmena iltana viikossa kävi esiintymässä erilaisia yksittäisiä taiteilijoita tai ryhmiä, kuoroja, taikureita, runonlausujia, tanssiryhmiä, jopa pieni näytelmäkerho oli silloin tällöin edustettuna. Enemmänkin tätä olisi ilta- ja viikonloppuohjelmiin mahtunut. Anti oli sinällään melko monipuolista ja elämyksellistä. Esiintyjät saivat matkarahat ja ehkä jonkun pienen palkkion, joka meni nähtävästi useimmiten heidän yhdistykselleen. Itselleni tuli mieleen, että omia maisemavalokuvianikin voisin näyttää, vaikka ne eivät ammattilaisen tekoa ole. Mi