Rasisti mikä rasisti
Rasisti mikä rasisti Tänään huomaisin olevani täysi rasisti. Mitenkään muuten ei ole selitettävissä, että vihaan erilaisia henkareita – erityisesti väreiltään poikkeavia. Onkohan kukaan muu tuntenut koskaan samaa? Sulloin henkarit roskikseen, joten jos joku ihan välttämättä haluaa ne omiin valikoimiinsa, niin luvallani ne saa sieltä hakea. Mutta kenellekään tuttavalleni niitä en anna edes pikkurahalla, niistä on nyt koko suvun päästävä eroon kerta kaikkiaan. Henkarirojekti pisti viimeisiä toiminnassa olevia aivosolujani liikkeelle. Tuntuuko Jumalalta samanlaiselta, onko Hän yhtä sietämätön meidän ihmisten suhteen? Minun pitäisi olla rasistilistalla viimeinen, sillä olen monivammainen, kaukaa myös mustalainen, ajattelenkin aivan eri tavalla kuin yleensä. Kuljen, usein ihan toisten kiusallakin, eri suuntaan ollen aina vähemmistössä, puolustan ihmisen erilaisuutta. No, sen verran annan periksi, että tietysti pidän erilaisuudesta oli kyse mistä luontokappaleesta hyvänsä. Es