Määrittelemättömiä tunteenpurkauksia

Muoviraha lompakossa on kevyttä tavaraa Eletään sitä suuressa kuplassa myös Suomessakin. Turha nostaa syytävää sormea Kreikkaan, Portugaliin ja muihin langenneisiin rahamarkkinoihin. Suomessakin eletään odotusarvojen varassa. Uskotaan, että yritysten tietotaito, investoinnit ja tuottavuus jopa kasvu jatkuu loputtomiin. Luotetaan, että rakennettavat kodit, julkiset rakennukset, urheiluhallit olisi realisoitavissa käypään hintaan milloin tahansa. Ihmiset uskovat, että työttömyyden koittaessa saa työttömyyspäivärahaa, sairastuessa tai sitten vanhuksena saa eläkkeen. Vakuutukset hoitavat mahdolliset yllätykset. Kaikki on pelkkää virtuaalitodellisuutta. Koko ajan syödään tulevaisuutta, jota ei ole olemassa. Uskotaan rauhaan, luotetaan ihmisyyteen, kaikkiin katastrofeihin on varauduttu – uskotaan. Ihmiset eivät osaa pelätä mitään, sillä mikään ei voi estää tulevaisuutta toteutumasta. Kuitenkin, jo pienetkin uskonhorjahdukset heittävät pörssin sekaisin. Mitä tapahtuu, kun koko maailma hyv

Tänäänkin on uusi päivä. Huomenna on eilinen tänään. Dementiassa on hyvätkin puolensa. Ei se mitään että tapaa uusia tuttuja joka päivä, mutta kun kirjoittaa saman runotkin uudestaan moneen kertaan ja joka kerta tuntuu niin uudelta ja hianolta. Minulle kävi nin, että löysin kirjoittamiani uudehkoja rakkausrunoja tietokoneelta. Tiedän, olisin kirjoittanut ne joskus uudelleen. Takuuvarmasti. Etäisyys Etäisyys silmissäsi Etäisyys äänessäsi En pääse lähelle En pääse sisälle sinuun. Silmäsi, kiiltävät ikkunat niiden läpi ei kuulu äänesi Jostain paksut seinät Joiden läpi huudan, Mutta et enää kuule. Tahtoisin, haluaisin voimani eivät enää riitä. Miten tässä näin kävi! Leo Roivainen, Hattula 2007 © (Lähetetty rakkausrunokilpailuun 2007) Rakasta sunnuntaina Pidän kädestäsi, pidän sinusta Sanat särkisivät idyllin Ranta hiljainen sunnuntai Päivä kirkas aurinkoinen Äitisorsa, poikaset vanassa Lumpeenlehtien välissä Järvi tyyni kuin taulussa Selkä hohtaa, laulussa Soi sävelin onne

Loppiaisen ajan identiteettigris Näin loppiaisen päivinä tulee mietittyä elikö sika ihan minua varten? Vaimolle tämä olisi helppo kysymys, hän vastaisi että hän elää sellaista varten koko ajan. Näinä loppiaisaikoina jo peiliin vilkaisemalla ei voi olla huomaamatta selvää yhdenmukaisuutta. Eikä tarvitse mennä niinkään pitkälle, pelkälle pöntölle meno riittää. Sika ei näe saparoaan. Nyt puhun siasta ja itsestäni, en vaimostani, vaikka hänelläkin on ollut sormensa pelissä. Liekö tuo halunnut, että minusta on parempi kasvattaa isomahainen ja runsasläskinen jotta muut eivät katselisi minua ihaillen – enää koskaan. Se on nyt identiteettikriisi, en tiedä enää kumpia päin olen peilin edessä. Identiteettini on muutenkin hukassa, painovaaka näyttää liikaa mutta vaimon mielestä se näyttää hirveästi liikaa. Silloin kun hän tarkastaa vaa'an toimintakyvyn omalla painollaan. Sitten kun olen lähdössä joulukuvia teettämään, vaimo huutaa oven välistä, että ”onko niillä niin kiirettä?” Lähetän n