Määrittelemättömiä tunteenpurkauksia

Kallista, kallista mutta erityisen mallista Sosiaali- ja terveysministeriön ylitarkastaja Anne Arvonen kertoo Turun Sanomissa osan kunnista pihistelevän pyörätuoleissa (Hämeen Sanomat 12.7). Kuinka ollakaan, olen monta monituista kertaa ihmetellyt kuinka paljon valmistajia, maahantuojia ja eriskummallisia pyörätuolia maailmaan mahtuu. Valmistajia on satoja, malleja tuhansia, variaatioita miljoonia. Olisiko niin että Valtion kannattaisi perustaa oma teollisuuslaitos, joka alkaisi valmistaa kunnollisia yhdenlaisia. Kunnatkin voisivat olla osakkaina. Kierrätyksen kautta saataisiin siirrettyä vanhentuneista ainakin samanlaiset mutterit, jos ei muuta. Tämä ei tienkään ole mahdollista, mutta totta toinen puoli. Kun kunnat ja muu yhteiskunta ostaa pyörätuolin – lainaten sen asiakkaalleen – joku saa töitä ja tienaa (Huom! lähestulkoon jokainen apuväline on kuntayhtymien ”lainaamaa” tavaraa, eikä omaksi annettua). Ja kun jotkut tienaavat valmistaen niihin muttereita sun muita härveleitä, my

Tyä, tyä Tyän tekemisestä on jo niin paljon aikaa, etten muista mitä se itse asiassa on. Sarasvuo on osaltaan oikeassa työn suhteen, se on yhteiskunnan selkäranka. Mutta miten sitä syntyy ja mitkä ovat sen ilmenemismuodot? Raamatun ensilehdillä mainitaan työn olevan rangaistus. ”Työllä pitää sinun leipäsi hankittaman ”. Työ onkin koettu ikävänä sen vuoksi, että olisi paljon kivempaa tehdä mitä tykkää, vaikka vain levätä, syödä ja levätä. Kuinka ollakaan järki on tullut palvelemaan työtä kammoksuvia, laiskuutta. ”Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä”, sanoo vanha sananlasku, joka tarkoittaa kuitenkin mm. sellaisten välineitten käyttöönottoa, joiden ansiosta jokin urakka saadaan helpommalla finaaliin. (Laiska elää lyhyemmän elämän, onneksi!, sillä se tapahtuu suureksi osaksi muiden kustannuksella. Mutta työtä tehdessä oikean rytmin löytäminen on myös hyvin olellista.) Esimerkiksi kuormalavan hajottaminen polttopuiksi olisi melko työlästä tehdä käsipelin, mutta kun avu