Määrittelemättömiä tunteenpurkauksia

Leo eduskuntaan! Näyttää siltä, että Suomen kansa sittenkin tarvitsee minua. Olin jo toivoni heittänyt. Eduskunnassa näyttää olevan paljon tyhjiä palleja. Reumaa kokevassa luottamusäänestyksestä poissa oli 51 kansanedustajaa. – Ajatelkaapa, jos 200 hengen sairaalasta yhtenä kriittisenä päivänä onkin ykskaks poissa 51 työmiestä? Monen hetki siitä lähtisi. Tällaista selkärangattomuutta saa hakemalla hakea. Onko mikään ihme, että kansalaiset ovat moraalittomia, jos moraalinvartijatkin ovat tällaista sakkia? Vaihtoon ja kiertoon tällaiset pitää laittaa. Ottaa sitten vaikka mikä maan pakolaisia tilalle. Mitä ihmeen parempaa tekemistä juuri tähän aikaan vuodesta löytyy? Sanon kokemuksesta, että tällaisella ilmalla haravoiminen ottaa olkapäihin, huomenna sorminiveliä kolottaa. Suomen olosuhteissa kylmä, yhdessä geeniperimän kanssa, tekee pahaa jälkeä päivässä. Muutaman vuoden perästä mielellään painaisi minkäväristä nappulaa hyvänsä – jos käsi nousisi sen 10 astetta. Ei tuo kovin kaksinen oll

Vesisotaa ja -sontaa Vesi alkaa maistua Gangesin paskalta. Koko ikäni maaseutukylässä asuneena, tiedän miltä veden pitäisi maistua. Nuorena oli hyvin kunnes vesi- ja viemäriverkosto vedettiin meidänkin kulmille. Eikä se hyvä ihan siihen loppunut, melko kelvollista vettä saatiin, pieniä ripulipäiväpoikkeuksia lukuun ottamatta, vielä vesipostin jälkeenkin. Meidän kaivo oli vielä 70-luvulla kylän paras, josta naapuritkin hakivat vetensä, kunnes verkostoituivat. Oli se meidänkin kaivo jonkin aikaa ummessa. Kylässä asui sekalaista porukkaa, osa liittyi ainoastaan vesiverkostoon. Heidän paskat, kuljetettiin kerranpari vuodessa pois omista likakaivoista. Meidän huussi oli muutaman metrin päässä kaivosta,eikä mitään ongelmaa ollut. Makki levitettiin sian tuottamien tuotosten seassa kaivoa ympäröivien perunamaiden lannoitteeksi. Vesi maistui siitä huolimatta paremmalta kuin nykyisin kaupoissa myytävät erämaiden lähdevedet. Näin jälkeenpäin ajateltuna, huomaa tulleensa kusetetuksi. Maaseutujen k

Elämisen hukka-aika – ja pätkätyö Kuinka monta päivää iästä kuluu niinsanotusti pihan perällä käyneillä? Karkeasti arvioituna tähän ikään noin 141 vuorokautta isoihin tarpeisiin (142 = 1 x 10 min x 365 vrk x 56 v), 170 vrk pienempiin (170 = 5 x 3 min x 365 x 56). Nyt vanhempana vähän enemmän, jos karkauspäivänä olen pidätellyt!. Siis melkein koko vuoden olen ollut pihanperällä. Mikä voi kuitenkaan olla tärkeämpää tekemistä? Entä kuinka paljon menee syömiseen. Sitä en viitsi edes laskea. Pelkästään tuo pihanperällä seisominen, osoittaa mistä elämänjuoksussa on perimmiten kysymys - hukka-ajasta. Eikö kaikki noiden tehtävien rinnalla tunnu vähintäänkin hukka-ajalta? Mitä olisin tehnyt, jos en olisi ollut pihanperällä. Olisiko sinä aikana rikastunut? Jos sen ajan laskisi tuntipalkkana, pitäisi tietenkin laskea se työpäiviksi. Se olisi noin 7495 työtuntia eli 937 kahdeksantuntista työpäivää. Jos keskiansioni olisi 15 euroa, se olisi 112420 euroa. Ajatelkaapa minne se raha on kadonnut – kat

Myönnän omaavani heikon itsetunnon Maailma on kova. Maailmani käsittää sen olemuksen demokraattisessa mielessä, josta aika on ajanut ohi. Joukkotaistelujen aika on mennyt. On alkanut pienryhmien ja erilaisuuden aikakausi. Siinä, missä demokratia oli aikoinaan vahva ase, on siitä tullut yhteiskunnan heikko lenkki. Tätä ei voi olla huomaamatta keskustelussa, joissa tunnen olevani out, kuuluen toistuvasti siihen marginaaliryhmään, joiden mielipiteistä ei tarvitse välittää. Tosin melko usein toimin ironisesti , sekä provokatorisesti esittäen niitä ryhmiä, jotka ovat jäämässä ulos erilaisissa enemmistöryhmien varjoon. Maailma on muuttunut yhteisten arvojen ymmärryksestä , erilaisuuden ongelmien ymmärtämättömyyteen . Takaisin ei ole paluuta. Ei ole enää oikeisto-vasemmisto tai työnantajatyöntekijä -leirejä, vaan heterogeenistä sekopäisainesaostumia, josta saadaan ajan oloon kieltä kirvelevää klimppisoppaa. Hypimme toisten epäonnistumisista onnesta lätäkköön, vaikka sitten se ainoa näkökykym

Hallitus sammuttakoon valot Vaikka viime metreillä ollaan, olisi helpompaa kaikille, että hallitus kaatuisi. Suomi on melkoisessa kurimuksessa, talouselämän murentuessa käsiin. Pelkkä toinen toisilleen tuottava palveluyhteiskunta ei voi toimia pitkään. Eikä sekään ole lähellekään ainoa murheenkryyni, eriarvoisuus on kovaa vauhtia kasvamassa, vain jäävuoren huippu näkyy tuloerojen kasvuna. Meidän lapset saavat kärsiä kaikkein kipeimmin. Syy-seuraus –liike on täysin karkaamassa käsissä. Tästä esimerkkinä hallituksen parvekkeelta katselu, kun Heinolan reumasäätiön sairaalaa tuupataan alas. Heinolan tapauksessa hallitus saisi katsoa peiliin – eikä pelkkä vilkaisu riitä. Tässä on menossa selvä tasa-arvon alasajo. Reumasäätiön sairaala tarjosi liian hyvää hoitoa liian huonoille ihmisille. Nyt nämä asiantuntijat valjastetaan yksityisen sektorin hevosiksi. Mutta jos hallituksesta löytyisi yksikin Jumalaa pelkäävä mies tai nainen, niin Gomorraa ei hävitettäisi. Enkä voi olla mainitsematta synti

Kesästä tulee posketon fiilis Näin talvella odottaa kesää. Pääsisi grillaamaan ja ongelle. Kesällä ei viitsi tehdä mitään, onhan kuuma jos ei sada. Kunhan syksy koittaa, laitan asunnon kondikseen, maalaan seinät, teen uuden sisustuksen. Mikäs sitten on ollessa? Ei muuta kuin lepää, katselee telkkaria ja nauttii kovan työn tuloksista. Syksyllä voi aloittaa jonkun uuden harrastuksen, vaikka menisi johonkin kuoroon laulamaan. Niin ja kansalaisopisto alkaa, voisi vaikka aloittaa jonkun uuden kielen – jos ei muuta niin nypläyksen. Ei mutta nythän mä hokasin, aloitan kaappikellon teon. Sitä teki pikkupoikana jos jonkinmoisia pajupillejä. Jospa ostaisi jonkun autonräppänän, pääsisi tapaamaan kavereita, joita ei ole vuosiin enää nähnyt. Tarviskohan soittaa autokouluun, mitähän maksaa? Sitten voisi mennä kalaankin ihan koska vaan. Sitten voisi ostaa sen veneenkin. Sillä soutelee ongelle milloin huvittaa. Mikäs niitä kaloja tuossa pihalla savustaessa, kunhan teen grillin. Ei nuo tämän taloyhtiön