Anonyymi mielivika
Anonyymi mielivika Mies, joka ei tunne aina kuka hän oikeastaan on, liikkuu keskuudessamme. Eihän siinä mitään ihmeellistä ole, mutta persoonallisuushäiriön muut ongelmat, saatavat johtaa monenlaisiin järkyttäviin seurauksiin. Silloin kun tuo mies juomisen jälkeen joi, monta päivää, kuukautta, jopa vuosia yhteen menoon, häntä ei voinut hoitaa mitenkään. Tietosuoja- ja potilaslaki estävät kaikenlaisen väliin pääsyn. On tietysti hienoa, että yksilölle annetaan oikeus päättää mitä tietoja hänestä annetaan ja kenelle. Suurimmilta osiltaan yhteiskunta on edistynyt monissa yksilöllistä suojaa koskevissa asioissa. Usein avohuolto on mielenterveyden hoidossa perusteltu ratkaisu saattaa ihminen ihmisten keskuuteen tasaveroisena. Mutta käytännössä on näkyvissä epäonnistumisen merkkejäkin. Täytyy sanoa, että epäonnistuminen näkyy ehkä kuitenkin pienelle osalle väestöä, mutta se voi olla pienelle ryhmälle dramaattista. Mielenterveysongelmia kärsivien avohuolto yhdessä tietosuojalain kanssa v